Kuka pelkää pumpulia?

Turvallinen lapsuus ja lempeä kasvatus suojaavat myöhemmältä stressiltä. Miksi kuitenkin yritämme jatkuvasti karaista lapsia  –  ja itseämme?

Olen pohtinut viime aikoina paljon kasvatukseen ja lapsen herkkyyden tukemiseen liittyviä kysymyksiä. Olen itse ollut herkkä lapsi, joten minulla on omakohtaisia kokemuksia kasvuympäristön tuen merkityksestä. Luin muutama päivä sitten YLE:n verkkosivuilta THL:n lastenpsykiatri Jukka Mäkelän haastattelun, josta erityisesti tämä kohta on mielestäni hyvä muistutus herkkien lasten vanhemmille (ja tietysti muillekin):

“Lempeä kosketus ja syli rauhoittavat hermostoa ja vähentävät stressiä. Lapsi ei vielä pysty säätelemään käyttäytymistään kuten aikuinen. Siksi häneltä ei myöskään voi vaatia rauhoittumista ennen syliin ottamista. 

– Me olemme intensiivisiä sosiaalisia olentoja. Me luotaamme koko ajan sitä, mitä muut ajattelevat. Kun lapsi ei pysty käyttäytymään siten, että hänestä tykätään, silloin hän tarvitsee jonkun, joka tyydyttää hänen hermostoaan. Sen jälkeen hän pystyy, Mäkelä sanoo.

Jotta ihminen pystyy luontevasti ja rennosti olemaan yhteydessä muihin ihmisiin, hänellä täytyy olla sisäinen rauha. Se puolestaan syntyy yhteydestä toisiin ihmisiin. Mäkelä kutsuu tätä hyväksi kehäksi.”

Lapsi tarvitsee aikuisen tukea itsesäätelyn kehittämisessä, ja herkkä tarvitsee itsesäätelyä erityisen paljon. Se ei voi kehittyä vain mallioppimisen kautta – varsinkaan, jos ympärillä olevat ihmiset ovat vähemmän herkkiä kuin itse. Monella kuitenkin tuntuu olevan pelko, että lempeä ja sensitiivinen kasvatus tekisi lapsista pilalle hemmoteltuja, maailmassa pärjäämättömiä pehmoja.

Herkkyyttä ei voi pyyhkiä pois tai ”kovettaa” karaisemalla. ”Reippaasti nyt vaan” voi olla hyvää tarkoittava lausahdus, mutta kenties parempi olisikin opettaa, että asioita saa tehdä omassa tahdissa ja itseä kuunnellen. Harva aikuinenkaan osaa sallia tuon itselleen, mikä johtaa helposti stressikierteisiin, ylisuorittamiseen, itsetunto-ongelmiin ja uupumukseen. Kuinka moni meistä herkistä aikuisista edelleen kasvattaa ja kouluttaa itseään saman kurin mukaisesti: Et saa, sinun on pakko, älä ole tuollainen.

Miten lapsi voi oppia olemaan lempeä itseään kohtaan, jos vanhemmat eivät ole lempeitä? Vierastan ajatusta, että jokaisen tulisi saada jo lapsuudessa oppitunteja elämän kovuudesta, jotta sitten pärjää tulevaisuudessa, eikä jää liian heikoksi. Elämä heittää kyllä tarpeeksi haasteita, arvostelua ja vaatimuksia muutenkin, pitääkö niitä väkisin saada vielä kotoakin?

Ilmeisesti pumpulinpelko liittyy siihen, että lapsista ajatellaan kasvavan hemmoteltuja kakaroita, jotka eivät osaa tehdä mitään itse, ovat riippuvaisia läheisistään ja kuvittelevat olevansa kaiken keskipisteitä. Ensinnäkin, pieni lapsi on täysin riippuvainen läheisistään, eikä häntä tule yrittääkään itsenäistää liian varhain. Toiseksi, on vaikea uskoa, että herkkyyttä ymmärtävien ja tukevien vanhempien lapsista kasvaisi automaattisesti läheisriippuvaisia arkajalkoja. Väittäisin, että turvallinen kasvuympäristö päin vastoin auttaa kehittämään vastuullisuutta ja itsestä huolehtimisen kykyä. Kun oppii jo varhain tunnistamaan omia tunteitaan (aluksi toisen sanoittamana ja rauhoittamana) ja saa niille myös hyväksynnän, niiden käsittely on tulevaisuudessa paljon helpompaa kuin silloin, jos joutuu opettelemaan tuon kaiken vasta aikuisiällä.

 Karaisemalla ja kovettamalla voidaan toki päästä jonkinlaiseen näennäiseen itsenäisyyteen. Se on kuitenkin jatkuvaa sinnittelyä ja suojamuurien rakentelua, ei todellista pärjäämistä omana itsenä. Mitä iloa on sellaisesta itsenäisyydestä, jonka ylläpitäminen vaatii tukahduttamaan syvimpiä ominaisuuksia omassa persoonassa? Ehkä sellainen olotila täyttää yhteiskunnan asettamat kriteerit ihmisenä olemiselle, mutta ei takuulla edistä luovuutta, hyvinvointia tai merkityksellisten ihmissuhteiden muodostamista.

Entä onko ”keskipisteenä oleminen” väistämättä huono asia? Eikö jokainen meistä kuitenkin ole oman elämämme keskiössä – ja juuri tämän unohtamalla tai kieltämällä moni on onnistunut sairastumaan ja polttamaan itsensä loppuun. Ehkä suomalaisella vaatimattomuudella on osansa tässä pakkomielteisessä sivuroolin esittämisessä. Itsestä ei saa tehdä numeroa, parempi olla näkymätön, helppo ja hyödyllinen muille. Tämä on kiltin ja kunnollisen lapsen määritelmä, mutta myös aikuisen. En tietenkään tarkoita, että noustakseen sivuroolista oman elämänsä päähenkilöksi pitäisi sulkea muut ja muiden tarpeet kaiken ulkopuolelle. Eikö ole jo aivan yleisessä tiedossa, että kun itse voi hyvin ja tuntee olonsa turvalliseksi, on helpompi huomioida myös toisia?

”Mäkelä viittaa lukuisiin kansainvälisiin tutkimuksiin, joiden mukaan lapset, joita on kuultu ja autettu pieninä, ovat kaikkein hyväntahtoisimmin sosiaalisia sekä lapsena että aikuisina. He myös pärjäävät paremmin stressitilanteissa.” (YLE)

Kaikelta ei tarvitse eikä pidäkään suojella, mutta hämmentäviä ja pelottavia asioita voi selittää ja tehdä sitä kautta vähemmän pelottaviksi. Oman herkkyyden huomaa joka tapauksessa viimeistään kouluiässä, kun suurin osa luokkakavereista onkin aivan toisenlaisia. On parempi, jos tuolle erilaisuudelle on olemassa nimi ja sen mukana tieto, ettei kyseessä ole mitään väärää tai viallista.

Turvallinen lapsuus ei ole vain pehmoa, pumpulia, merkityksetöntä ja tukahduttavaa höttöä ja halinalleja. Se on kädestä kiinni pitämistä, syliin ottamista, vastuun opettamista, rajojen näyttämistä, vaikeiden asioiden selittämistä ja sanallistamista – itsesäätelyn ja identiteetin tukemista kertomalla, että olet arvokas. Kun tätä arvostusta ja lempeyttä saa lapsena, sitä on helpompi antaa myöhemmin myös itse itselleen sekä kaikelle muulle olevalle.

Tähän loppuun vielä ajatuksia herättävä lainaus:

”It’s not our job to toughen up our children to face a cruel and heartless world. It’s our job to raise children who will make the world a little less cruel and heartless”

L.R. Knost

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s